Move To Lapland

Kolari | Pajala

Kolari

Move to Lapland

Tervetuloa Kolariin!

Kolari on noin 4000 asukkaan kunta Tunturi-Lapissa, Ruotsin rajalla. Kehittyvässä kunnassa asukasluku on kasvussa, uusia yrityksiä syntyy ja työllisyys on hyvällä tasolla. Monipuoliset palvelut, kaunis ja rikas luonto sekä oivallinen sijainti kutsuvat viihtymään. Kolari on myös suosittu lomailukunta tuhansine vapaa-ajanasuntoineen.

Kolari tunnetaan muun muassa Ylläksen kansainvälisestä matkailukeskuksesta, Tornio-Muonionjoesta eli Väylästä ja meänkielisestä kulttuurista. Kolari on myös portti Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon, joka on Suomen kolmanneksi suurin ja kävijämäärältään suosituin kansallispuisto.

Tänne on helppo tulla. Suomen pohjoisen rautatieasema sijaitsee Kolarissa, ja lähimmät lentokentät ovat alle tunnin matkan päässä Kittilässä ja Ruotsin puolella Pajalassa. Kolariin pääsee myös valtatie 21:tä tai Väylän vartta kulkevaa maisemallisesti kaunista lohitietä pitkin. Tervetuloa!

Asuminen

Kolarissa on 16 elävää ja erilaista kylää, joista jokaisella on oma vahva identiteettinsä. Kolarin kylät ovat täynnä omalaatuisia tarinoita ja mielenkiintoisia ihmisiä. Väylänvarren lohikylät, järvikylät, kirkonkylä, Teuravuoman alueen kylät ja tunturikylät ovat kaikki omanlaisiaan kokonaisuuksia, jotka kannattaa ehdottomasti kokea paikan päällä, kaikkia aisteja käyttäen. Ihastu ja löydä omasi Kolarin monien mahdollisuuksien joukosta!

Omakotirakentajalle on tarjolla väljiä tontteja upeista maisemista ja rakentaminen on tällä hetkellä vilkasta. Viranomaiset auttavat mielellään sekä tontin hankkimiseen että eri rakennusvaiheisiin liittyvissä asioissa. Lupien käsittely on pienessä kunnassa ripeää. Teollisuustontteja on myös hyvin tarjolla ja Kolarista on erinomaiset yhteydet niin Ruotsiin kuin Norjaankin.

Kolari

KOLARIN

Muuttajan opas

Jos olet muuttamassa alueelle ulkomailta ja kaipaat lisätietoa Suomeen muuttamisesta, niin löydät sitä näiden linkkien takaa:

Move to Lapland

Koulut

Äkäslompolo:

  • Äkäslompolon päiväkoti
  • Äkäslompolon koulu, esikoulu – 6.luokka

Ylläsjärvi:

  • Ylläsjärven päiväkoti
  • Ylläsjärven koulu, esikoulu – 6.luokka

Sieppijärvi:

  • Sieppijärven koulu, esikoulu – 6.luokka

Kolari:

  • Jussintien päiväkoti
  • Kolarin koulu, esikoulu – 9.luokka
  • Kolarin lukio
Move to Lapland

Äkäslompolo

- Äkäslompolon päiväkoti
- Äkäslompolon koulu,
esikoulu - 6.luokka

Ylläsjärvi

- Ylläsjärven päiväkoti
- Ylläsjärven koulu,
esikoulu - 6.luokka

Sieppijärvi

- Sieppijärven koulu,
esikoulu - 6.luokka

Kolari

- Jussintien päiväkoti
- Kolarin koulu,
esikoulu - 9.luokka
- Kolarin lukio

Ajankohtaista

Tulossa pian!

Käytä Instagramissa hashtagia #kylienkolari #kolarilapland ja julkaisusi näkyy sivustolla!

Löydät meidät Instagramissa @kolarin_kunta

✨ Lehtojärven Hirvenpää uuden ajan tango-orkesteri! ✨
✨16.12. perjantaina.
✨Kolarin kunnan kirjastossa.
✨Kello 18.00.

✨Tiedon portaat päättäjäistilaisuus!
Jaakko Laitinen - laulu
Harri Kuusijärvi - haitari
Jukka Nurmela - kontrabasso
Tuomas Timonen - rummut

✨Yhtyeen esikoisalbumi noteerattiin Teosto-palkintoehdokkuudella vuonna 2020. Harri Kuusijärven progressiivisen iskelmällisiä sävellyksiä maustavat Jaakko Laitisen elämän ja todellisuuden perusteita ja rakenteita tutkivat sanoitukset.

✨Käkkärämäntyjen ja arkisten aiheiden kuten työn kautta sukelletaan ekologisiin, metafyysisiin ja kosmologisiin mietteisiin, mielen arvoituksellisiin kiemuroihin ja avaruuden äärettömiin ihmeellisyyksiin.

✨Tiedon portaat-hanke edistää tutkitun tiedon yleistajuistamista ja se on saanut Aluehallintoviraston avustusta. #kolari #kylienkolari #kestäväkolari #toimeliaskolari #rohkeakolari #kasvammeyhdessä
#kolari #kylienkolari #toimeliaskolari #rohkeakolari #kasvammeyhdessä #kestäväkolari
Valmistaudumme jouluun! Joulukonsertteja, musiikkiesityksiä ja rentoutusta.
Tarkista mitä, missä ja milloin kunnassa tapahtuu tällä viikolla.

⛄️Maanantaina 12.12. 
❄Elvis Christmas -konsertti Äkäslompolossa kello 19.00-20.00.

⛄️Tiistaina 13.12. 
❄Rumpurentoutus ja sauna Rönölässä Luosussa kello 19.00-21.00. 

⛄️Keskiviikkona 14.12. 
❄Kunnanhallitus, hybridikokous kello 14.00–19.00.
❄Koko perheen joulukonsertti kirjastolla kello 18.00-19.00. Esiintymässä Sannariina Hietanen, Kauko Kaulanen ja Eero Tiensuu.
❄Hoitava Rumpumatka Jaakon ja Nicon kanssa AAVA Laplandin jooga studiolla, Vaeltajantie 2, Ski Resort Ylläsjärvi kello 17.00-19.00. 
❄ Kino Kellokkaassa Napapiirin Sankarit ry esittää: "Mielensäpahoittaja: Eskorttia Etsimässä" (2022) -elokuvan kello 17.00-19.00.

⛄️Torstaina 15.12. 
❄Kolarin Joulupuu -keräys 2022 päättyy kello 15.00.
❄Tarinankertoja Riikka Palonen ja folkmuusikko Richard Raja-aho kirjastossa kello 16.30-18.00.
❄Velhon kodan kauneimmat joululaulut, laulattajana Trubatuuri Eki Vilen kello 18.00-20.00.
❄Kauneimmat joululaulut Äkäslompolossa Pyhän Laurin Kappelissa kello 19.00-20.00.
❄Isara Duo esittää irkku- ja skottimusiikkia Pyyssä kello 21.00-23.00.

⛄️Perjantaina 16.12.
❄Uuden ajan tango-orkesteri Lehtojärven hirvenpää kirjastossa kello 18.00-19.00.

⛄️Lauantaina 17.12. 
❄Puurajan joulu, paikallisten musiikintekijöiden joululaulukonsertti. Pyhän Laurin Kappelissa Äkäslompolossa kello 17.00 -19.00. 
❄Koko perheen joulukonsertti Sieppijärven Sisulla kello 18.00-19.00. Esiintymässä Sannariina Hietanen, Kauko Kaulanen ja Eero Tiensuu.

⛄️Sunnuntaina 18.12.
❄Kauneimmat joululaulut Äkäslompolossa Pyhän Laurin Kappelissa kello 19.00-20.00.

👉 Lisätietoja tapahtumista löydät kolari.fi -sivustolta. 

#kolari #kylienkolari #rohkeakolari #toimeliaskolari #kasvammeyhdessä #kestäväkolari

📸 &🖊 Marika Kumpurinne-Harju
Tervehdys Yule!🎅🤶
-Vanhan joulun tarinoita ja lauluja sydäntalven hämäryyteen. 

❄️Tarinankertoja Riikka Palonen ja folkmuusikko Richard Raja-aho ovat koonneet joulun lauluja ja tarinoita ajalta, jolloin muovikoristeet eivät kimaltaneet eivätkä led-valot tuikkineet. Vierailemme niin suomalaisten talonpoikien tuvissa kuin keskiaikaisten linnanherrojen saleissa Englannissa – sanojen ja sävelien kantamana tulevat tuoksut köyhien perunakattiloista yhtä lailla kuin vallasväen villisikavadeilta. 

❄️Torstaina 15.12 Kolarin kirjastossa kello 16.30 alkaen! Esitys kestää n. tunnin.

 #kolari #kylienkolari #rohkeakolari #toimeliaskolari #kestäväkolari #kasvammeyhdessä #jouluntaikaaikaa
PÄÄTÖKSILLÄ ISOJA LAHJOJA TULEVAISUUTEEN
Investoimme tulevaisuuteen rohkeasti ja kestävästi

Kolarin kunnanvaltuusto kokoontui virastotalon valtuustosalissa torstaina 8.12. päättämään monitoimitalon rakentamisesta sekä talousarviosta vuodelle 2023 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2024–2025.

Kunnanvaltuuston kokouksessa päätettiin muun muassa: 

⚽️Monitoimitalon rakentamispäätös
👉Kunnanvaltuusto teki kunnanhallituksen esityksen mukaisen myönteisen päätöksen Monitoimitalon rakentamisesta sekä urakkatarjousten hintakatosta 21,5 miljoonaa euroa (alv. 0 %).
Puheenvuorossaan Kullervo Lauri esitteli kustannusarvion sekä muistutti, että projekti vaatii kärsivällisyyttä kuntalaisilta rakennusaikana. Rakennustyömaa aiheuttaa poikkeusjärjestelyjä niin liikkumisessa kuin alueen käyttämisessä.

💶Talousarviossa vuodelle 2023 on paljon liikkuvia osia
Vuoden 2023 talous ja suunnitelmavuodet 2024–2025 on rakennettu monessa mielessä uudessa tilanteessa. Maailmalla vallitseva epävakaa tilanne heijastuu hintoihin sekä yksi merkittävä asia on hyvinvointialueiden toiminnan alkaminen vuoden 2023 alussa.
👉Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä talousarvion vuodelle 2023 ja taloussuunnitelman vuosille 2024–2025.
👉Talousarviossa vuodelle 2023 investointeihin on varattu 2 270 000 euroa. Suurimpina investointien kohteina:
❄️Puisto ja liikenneväylät, esimerkiksi Äkäslompolossa, Helukantien jatkon ja Ahontien lenkin rakentaminen.
❄️Ylläsjärven kevyenliikenteen väylä.
❄️Monitoimitalon suunnittelu.
✔️ Talousarvioon lisättiin valtuuston yksimielisellä päätöksellä muun muassa:
❄️Mönkijä sekä siihen sopivan peräkärryn hankkimisesta kirkonkylän tekonurmikentän sekä puistoalueiden huoltamisessa käytettäväksi.
❄️Suunnittelu- ja toteutus varoja Vaattojärven, Ylläsjärven ja Äkäslompolon uimapaikkojen muuttamisesta virallisiksi uimarannoiksi.

Kunnanvaltuutettujen ryhmien edustajien puheenvuoroissa kaikuivat kuntastrategian teesit: rohkeasti, yhteistyöllä, toimeliaisuudella, kestävästi.

Lisää tietoa valtuuston päätöksistä antaa puheenjohtaja Mikko Lipponen, puh. 040 081 8884.

📸&🖊 Marika Kumpurinne-Harju

#kolari #kylienkolari #rohkeakolari #toimeliaskolari #kasvammeyhdessä #kestäväkolari
Tänään Kolarin kunnan virastotalolla: 
Avoimet ovet, kello 9-15.00 ja Joulukolari kello 16-21.00! Tervetuloa! 🫶

❄️Esillä monitoimitalon suunnitelmat, jätehuoltomääräykset 2023, kuntastrategia 2023-2027 ja kunnan hankkeet. 

❄️Hyvinvointialueelta kello 12-13.30 vammaisten palvelujen Pohjoisen Lapin palvelualueen yksikön johtaja Henri Muotka. 

❄️Kello 13.30-15.00, ikääntyneiden palvelujen Pohjoisen Lapin palvelualueen vastuuyksikön johtaja Lea Waljus. 

❄️Tule osallistumaan arvontaan, esittämään kysymyksiä, kuulemaan vastauksia ja ennen kaikkea nauttimaan glögistä ja piparista. 

🎄JouluKolari! Tänään 9.12! 🎄

Kylillä tapahtuu:
🎄Kello 16-17.00 Joulupolku Jussintien päiväkodilla.
🎄Kello 17-18.00 Joululaulut kirjastolla, laulattaja Suvi Lassila.
🎄Kello 18.15 Joulukulkue joulupukin johdolla kirjastolta kylälle. Tule mukaan! 
🎄Kello 18:30 Kolarin kunnan joulutervehdys.
🎄Kello 21.00 Yritysten järjestämä arvonta. 

Koko illan kylällä:
🎄Kansalaisopiston nuorten työpajat palvelevat Saarentien 2:ssa koko illan. 
☕️Kyläyhdistyksen joulukahvila.
🚒VPK:n toimintaan tutustumista illan aikana.
🎅Joulupukki tavattavissa koko illan. 

Tervetuloa nauttimaan jouluisesta tunnelmasta! 🤶🎅

#kolari #kylienkolari #toimeliaskolari #rohkeakolari #kestäväkolari #kasvammeyhdessä #joulukolari
HOX! HOX! 

Valtuuston live-lähetyksessä ääniongelmia. Yritämme parhaamme mukaan selvittää särinän syyn. 

Valtuuston Live jatkuu kello 17.15.

Kiitos kun viestitte meitä teknisistä ongelmista!
This error message is only visible to WordPress admins
Error: There are no business accounts connected.
Move to Lapland

Aktiviteetit

Kolari

Liikkeelle kaikkina vuodenaikoina

Kolari on tuttu paikka laskettelun, hiihton ja muiden talvilajien ystäville, mutta se on liikkujan paratiisi ympäri vuoden. Kylät sijoittuvat tuntureiden, järvien ja niitä yhdistävien jokien läheisyyteen, joten puitteet harrastamiseen ovat erinomaiset. Paikalliset yrittäjät järjestävät aktiviteetteja eri puolilla kuntaa, ja voit helposti tutustua alueeseen myös itsenäisesti. Kolarissa sijaitsee Suomen suurin koko perheen hiihtokeskus, Ylläs. Ylläksen pisimmät rinteet ovat kolmen kilometrin mittaisia. Rinteet laskevat tunturin molemmin puolin kyliin päin, eteläpuolella Ylläsjärvelle ja pohjoispuolella Äkäslompoloon.

Kolarissa on hienot mahdollisuudet patikointiin ja retkeilyn. Valittavanasi on erimittaisia ja -tasoisia reittejä lapsiperheillekin sopivista lähiretkistä vaativiin erämaavaelluksiin. Halutessasi voit yhdistää luonnossa liikkumisen esimerkiksi geokätköilyyn.

Vietä kesäpäivä kylillä ja hyppää talvella suksille ja lähde nautiskelemaan laajasta latureitistöstä. Hoidettuja latuja ja moottorikelkkareittejä on Kolarin alueella satoja kilometrejä.

Alhaalta löydät hyödyllisiä sivustoja:

Urheiluseurat:

Move to Lapland

Palvelut

Kolarissa olet kattavien palveluiden äärellä

Kunnassa asuu paljon lapsiperheitä, ja heille suunnatut palvelut ovatkin erityisen hyvällä tasolla.

Kouluverkostosta pidetään hyvää huolta: kunnan eteläosassa sijaitsevan Sieppijärven sekä pohjoisen tunturikylien modernit hirsikoulut houkuttelevat perheitä ja ovat uudehkoja, joissa oppilasmäärät kasvavat iloista vauhtia. Kirkonkylälle suunniteltua uutta monitoimitaloa rakennetaan vuonna 2023, jossa suunnitelman mukaisesti lapset ja nuoret voivat käydä koko koulupolkunsa päiväkodista lukioon asti. Lisää tietoa alla olevasta linkistä.

Pohdinnan alla

Move To Lapland

Yritys

Palvelu | Sijainti

Yrityksen esittely

Osoite

Move To Lapland

Yritys

Palvelu | Sijainti

Yrityksen esittely

Osoite

Palvelu

Palvelu

Palvelu

Palvelu

Palvelu

Palvelu

Palvelu

Palvelu